Ilmastomuutos ja ikäihmiset

4.4.2022

Nakkilan Liikuntakeskuksella 4.4.2022 kuultiin asiaa ja  kuulijat keskittyivät Nakkilan Eläkkeensaajen järjestämään  alustus-, ja keskustelutilaisuuden  aiheena "Ilmastomuutos ja ikäihmiset".  
Heti kärkeen  vieraaksi saatu, Dosentti Jouko Jokisalo otti perspektiiviä asioihin. Hän siirtyi käyttämään termiä  – Ilmastokriisi. Se kuvaa hänen ja monen muun akateemisesti oppineen mielestä ongelmaa paremmin.
Alustuksessaan hän takasteli miten tähän on tultu ja kuinka pitkällä aikajänteellä ilmastokriisin vaikutuksia on vääristelty vuosikymmennet. On pelattu niin sanotusti  aika pois kellosta. Tämän kaiken takana on isot kansainväliset öljy yhtiöt, öljyntuottajamaat ja valtavat ja järjettömän suuret rahasummat. Nyt on jo myöhäistä ja meidän täytyy toimia siten, että asioihin saadaan vauhtia. 
Ikääntyvien terveyteen ilmastokriisillä on vaikutusta. Hengityselinsairauksien, sydän- ja verisuonitautien lisääntymiseen, allergioihin ja ylipitkiin helleaaltoihin tulevaisuudessa ikäihmisiä menehtyy enemmän ja suurempia massoja aina useammalla mantereella. Heikon teveyden ja vaatimattoman tulotason ikäihmisillä edessään on kurjat ajat.
Ilmastokriisillä on sosiaalisia  vaikutuksia ja ne heijastuvat yhteiskuntaan voimakkaasti. Tässä vaiheessa kaikkea ei vielä voida ennustaa sillä asioista on tutkimustietoa liian vähän.
Lisätietoja puh. 046 811 9074/Jukka Kim

Naisten pöydässä kuunneltiin alustusta tarkkaavaisena