Kirikierros

5.4.2021

Hopi, hopi, kaikki mahdollisuuksiensa mukaan kirikierrokselle. 

Keväällä on lysti liikkua ulkona ja kuntoilu on monelle mieluisa  harrastus.

Eläkkeensaajien Keskusliiton Liikunnan haastekampanja pyörii 30.4.2021 saakka.

Hyvät jäsenet! Liikkukaa, kuntoilkaa, ulkoilkaa, voimistelkaa, venytelkää, fillaroikaa, hölkätkää, kävelkää, retkeilkää luonnossa. Tehkää  kaikkea, mikä tuottaa mielihyvää ja tuntuu mukavalta. 

Tarvitsemme jokaisen liikuntakerran ylöskirjaamisen, vain siten saavutamme tuloksia. Liikuitpa yhden tai useamamn kerran, jokainen kerta on yht'lailla arvokas merkattavaksi muistiin.

Nakkilan Eläkkeensaajat palkistevat kunnollisin palkinnoin kaksi parhaiten menestynyttä kuntoilijaa. Puheenjohtajan kannustuspalkinnoilla palkitaan kaksi suorituksensa ilmoittanutta osanottajaa.

Korttien palautukset tai suoritusten ilmoitukset minulle, yhdistyksen liikuntavastaavalle, 21.5.2021 mennessä.

Merkatkaa suoritukset muistiin tai omaan kirjanpitoon. Kampanjan päätyttyä palauttakaa suorituskortit minulle tai ilmoittakaa suoritusten lukumäärä puh. 044 299 4395

Liikunnallisin terveisin Raija Koskinen

Tervasmäen laavulla lenkkeiltiin 10.8.2020. Kuva Outi Kilkku